KAVERIKOIRATOIMINTA

Mitä on kaverikoiratoiminta?

Kaverikoiratoiminta on pyyteetöntä vapaaehtoistoimintaa, jolla pyritään koiran avulla tuomaan iloa ja elämyksiä ihmisille, joilla ei ole mahdollisuutta oman koiran pitoon. Kaverikoiratoiminnassa koiranomistajat vierailevat koiriensa kanssa eri kohderyhmien kuten lasten, kehitysvammaisten ja vanhusten luona esimerkiksi laitoksissa, kouluissa, päiväkodeissa ja päiväkeskuksissa. Toiminnan tavoitteena on ihmisten ilahduttaminen ja piristäminen.

Kaverikoirat koulutetaan Kennelliiton kurssilla, jossa muodostetaan myös alueellisia toimintaryhmiä. Jokainen kaverikoirakko osallistuu oman ryhmänsä järjestämiin tapaamisiin ja vierailukäynteihin. Kokeneemmat kaverikoirat saattavat lisäksi käydä tapaamaassa yksittäistä asiakasta ohjaajansa kanssa esimerkiksi yhteisen kävelylenkin tai juttutuokion merkeissä.

Toimintaryhmät etsivät itse uusia vierailukohteita ja sopivat vierailukutsuja esittäneiden paikkojen kanssa vierailuiden aikatauluista ja tiheydestä. Koirien osalta ollaan kuitenkin tarkkoja siitä, ettei liian tiheillä käynneillä tuoteta koiralle stressiä. Koirakon käyntitiheys onkin maksimissaan 1  käynti viikossa.

Toiminta on vapaaehtoista ja palkatonta. Kurssi materiaaleineen ja ruokailuineen on koirakolle maksuton ja kaverikoirien käynnit ovat maksuttomia. Koirakoille ei makseta kulukorvauksia toimintaan osallistumisesta.

Kaverikoirakurssi järjestetään uudella paikkakunnalla siinä vaiheessa, kun koossa on n 20 toimintaan sitoutuvaa koiranomistajaa. Ennen muuta kurssille etsitään koiranomistajia, joilla on halu sitoutua mukaan vapaaehtoistoimintaan pitkäjänteisesti ja joilla on yli 2-vuotias koira, joka he olettavat nauttivan uusien ihmisten kohtaamisesta. Usein yhdelle kurssille tulevat mukaan useat lähiseudun paikkakunnat sillä pieniltä paikkakunnilta yksin on vaikea saada kokoon riittävää määrää kiinnostuneita koiranomistajia.

Kennelliiton kaverikoirat tunnistaa työasustaan eli oranssista huivista ja koiranomistajan samanvärisestä rintanapista. Ansioituneille kaverikoirille myönnetään numeroitu kaverikoiramitali kunniakirjoineen. Palkitsemistilaisuudet järjestetään yleensä alueen suurimman vuosittaisen koiratapahtuman yhteydessä.

----------------------------------------------------------------------------------------------

Kuusamossa toimii kaverikoiraryhmä, johon saa yhteyttä osoitteesta koillismaankaverikoirat@gmail.com

Lisätietoa kaverikoiratoiminnasta saa Suomen Kennelliiton sivuilta.