PENTUKURSSIT
Koirakerhon toimintaan osallistumisen edellytyksenä on pentukurssin suorittaminen (tai vastaavat tiedot ja taidot), ellei jonkin toimikunnan toiminnassa ole toisin ilmoitettu. Pentukursseja pyritään järjestämään 1 tai 2 kpl sulan maan aikaan ja 1 kpl talvella (jos käytettävissä on sopiva harjoitustila).
Pentukurssi sisältää 1 teoriatunnin ja 9 käytännön harjoituskertaa. Yhteen ryhmään mahtuu kouluttajien määrästä riippuen 8-10 koirakkoa. Koiran on oltava iältään vähintään 4,5 kk ennen käytännön harjoitusten alkua. Yläikärajaa kursseille ei ole, eli nimestä huolimatta kurssi ei ole tarkoitettu pelkästään pennuille, vaan kaikille koirille perustottelevaisuuden kehittämiseen. Koiranohjaajalta ei vaadita mitään aikaisempaa kokemusta koiran kouluttamiseen liittyen.
Koiran rokotusten on oltava voimassa, rokotukset tarkistetaan ensimmäisellä teoriakerralla. Jos kyseessä on vastikään 16 vk (4 kk) täyttänyt pentu tai koiran rokotukset ovat välillä vanhentuneet, rokotuksesta on oltava vähintään 2 viikkoa.
Lisäksi tulee huomioida, että kiimaisia narttuja ei oteta mukaan kurssille.
Talven 2011-2012 pentukurssit (päivitetty 10.12.2011)
Talviharjoittelupaikka:
Hietalan maneesi Määttälänvaarassa, Vuotungintie 231 (maneesi pihan perällä oikealla, pysäköinti maneesin edustalle). Pakkasraja: korkeintaan -15 C treenipäivänä klo 14.00, tarkistuspisteenä käytetään Ilmatieteen laitoksen Kuusamon lentoaseman lukemaa,
www.ilmatieteenlaitos.fi. (Varsinainen pakkasraja on -20 C koulutuksen aikana.) Jos jokin tiistain vuoro joudutaan perumaan, treenit pyritään siirtämään saman viikon sunnuntaille klo 16-17.
Kouluttajat:
Kurssien vastuukouluttajana toimii Sari Kumpuniemi (koirakerhon sihteeri, koulutustaustana SPKL:n Koirankouluttajakurssi v. 2010 ja Agilityn koulutusohjaajakurssi v. 2010-2011). Apukouluttajina toimivat Koillismaan Koirakerhon agilitytoimikunnan jäsenet. Kouluttajat omaavat perustiedot koiran tottelevaisuuskoulutuksesta, mutta kukaan heistä ei harrasta aktiivisesti tokoa.
Treeniryhmien tarkemmat tiedot
Pentukurssi
I. ryhmä tiistaisin klo 18:00-18:45 ajalla 11.10.-6.12.2011, teoria ma 10.10.2011. Ryhmä on täynnä.
II. ryhmä tiistaisin klo 18:00-18:45 ajalla 20.12.2011-14.2.2012, teoria ke 4.12.2011. Ryhmä on täynnä.
III. ryhmä tiistaisin klo 18:00-18:45 ajalla 6.3.-1.5.2012, teoria ma 5.3.2011. Ryhmä on täynnä.
- Kurssin kesto 1 teoriakerta (Lähivakuutuksen alakerta, Kitkantie 20) + 9 harjoittelukertaa.
- Ryhmäkoko: 8 koirakkoa per ryhmä.
- Koiran oltava vähintään 4,5 kk kurssin alkaessa ja rokotettu (rokotustodistukset tarkistetaan teoriakerralla).
- Hinnat: 50 e/Koillismaan Koirakerhon jäsen, 75 e/ei-jäsen (sisältää jäsenmaksun vuodelle 2012).
- Kurssimaksu oikeuttaa maneesin käyttöön ainoastaan kurssin harjoittelukertojen aikana.
Ilmoittautumiset kursseille:
- Ohjaajan nimi, puhelinnumero, meiliosoite
- Koiran nimi, syntymäaika, rotu
- Mille kurssille paikkaa haetaan. Jos ilmoittaudut meilitse, mainitse kurssin nimi ja ajankohta myös viestisi otsikossa.
Kurssipaikkojen vahvistaminen, kurssimaksu:
Kurssipaikat on vahvistettu 24.9.2011 mennessä ilmoittautuneille sähköpostitse su 25.9.2011. Osallistuminen vahvistetaan maksamalla kurssimaksu Koirakerhon tilille (erikseen ilmoitettavalla viitteellä) viimeistään 2 viikkoa ennen kurssin alkua. Tämän jälkeen kuluton peruutus on mahdollista ainoastaan lääkärintodistuksella.
Lisätietoja:
Sari Kumpuniemi
Koillismaan Koirakerho ry, sihteeri
040 3566 702, sari.kumpuniemi@rukakuusamo.fi
www.koillismaankoirakerho.fi, www.facebook.com/koillismaankoirakerho
Ilmoittautumiset pentukurssille
Voit ilmoittaa kiinnostuksestasi pentukurssille osallistumiseen sähköpostitse osoitteeseen koillismaankoirakerho@gmail.com tai lomakkeella.
Viestit kuitataan saapuneiksi sitä mukaa kuin ehditään. Tietonsa etukäteen ilmoittaneilla on etuoikeus kurssipaikkoja jaettaessa ja heihin otetaan yhteyttä siinä vaiheessa, kun pentukurssin ajankohta on vahvistunut.
Muistathan, että koiran on oltava rokotettu ennen pentukurssin alkua!
Kiimaisia narttuja ei oteta mukaan kurssille.